Selvänäkijä katsoi menneisyyteeni. Se oli pelottava hetki. Nainen vain tuijotti tyhjyyteen ohitseni ja kertoi kuka minä olin entisessä elämässäni. Kummallista, mutta samalla niin tuttua.
Olen asunut Skotlannissa. Olin punatukkainen luonnonlapsi, onnellinen ja rakastava. Osasin parantaa yrteillä ja toimin luonnonmukaisesti. (Tällainen varovainen huomio - minä olen myös tässä elämässä vähän punertavatukkainen pisamainen hippi.) Tämä ehkä selittää miksi olen aina halunnut käydä Skotlannissa, ja miksi se murre on minusta maailman upeinta. Sain myös kuulla olevani kristallilapsi.
Minulla on aina ollut joku ihme angsti kirkkoa kohtaan. Se on ollut täysin selittämätöntä, sillä mitään pahaa ei ole koskaan tapahtunut. Siis tässä elämässä. Edellisessä nuo hiippapäiset kirkon hyypiöt ovat mestanneet minut. Kirkon miehet kieroilivat, kyttäsivät ja tilaisuuden tullen tekivät minusta syntipukin. Luulin, että minut on poltettu roviolla, mutta tämä mestaus kyllä sopii kuvaan paremmin, sillä minun kaulaan ei voi koskea vieläkään. Erikoista.
Selvänäkijä sanoi myös, että tämä sama kaava on toistunut elämässäni, koska näin minulle annetaan tilaisuus katkaista tuo ikävä kierre. Minun pitää nyt puolustautua. Hyökkäyksiä tulee monelta suunnalta ja tuntuu, että Kosmos koettelee nyt toden teolla. Mutta samalla on tosi hyvä ja rauhallinen olo, sillä minä tiedän tämän vievän minua todella ratkaisevasti eteenpäin. Mitä enemmän röpelöä tiessä, sitä enemmän tärisee, ja sitä enemmän tippuu turhaa kyydistä. Olen odottavalla mielellä.
