Sivut

maanantai 28. tammikuuta 2013

Uusi alku uudelle vuodelle.

Hei ja erityisen hyvää vuotta 2013!

En ole kirjoittanut tähän blogiin mitään todella pitkään aikaan. Viimeisen puoli vuotta käynnissä ollut muutosmylläkkä elämässäni on ollut niin voimakas, että harhautin itseni ehkä vähän väärillekin urille. Mutta kaikki tapahtunut on vienyt minua vahvasti eteenpäin. Joskus kompuroiden, mutta kuitenkin. Osittain koska olen saanut aikaan oikeita asioita, mutta myös siksi, että olen oppinut paljon mikä ei ole minulle hyväksi. On yhtäläisen tärkeää epäonnistua. Kesti pitkään ymmärtää tuo. Jokainen meistä on kuullut sanonnan "virheistä oppii", mutta se ei kyllä ole koko totuus. Ei virheistä noin vain sattumalta opi. Pitää myös osata oppia, kaivaa se opetus sieltä virheen sisältä, itse. 

Ensin vaihdoin maata ja muutin Irlantiin. Voin sanoa, että nuo neljä kuukautta olivat aikamoista haastetta. Välillä hyvinkin haastavaa. Mutta yleensä sellainen kasvattaa - tai ainakin se voisi kasvattaa. Oppiminen riippuu aina pelkästään itsestä. Tiesin jo hyvin alkuvaiheessa, että Irlanti ei ollut oikea maa minulle. Dublin ei ollut hyvä kaupunki minulle. Joten halusin ja päätin lähteä pois. Se oli oikea valinta. Koko viime vuosi oli muutoksen vuosi minulle. Kaikki elämässäni muuttui. Ja nyt olen Thaimaassa.

Välillä tunnen itseni irtonaiseksi, kodittomaksi ja kuulumattomaksi. Mutta jaksan silti uskoa, että tällä kaikella on joku suurempi tarkoitus. Tämä on vain sellainen vaihe. Suuria energioita on liikkeellä, joten suurien suuntien tekeminen on nyt erityisen tärkeää. Siksi palasin tämän blogin pariin, henkisen kasvun tielle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti