Peili.

Luin jo vuosia sitten peilityöskentelystä. Sillä voi parantaa elämänsä. Minusta se on aika paljon luvattu. Otin selvää aiheesta ja harjoittelin. Uskoin siihen täysin, vähän aikaa. Nyt vuosien jälkeen se sama ajatus tuli jostain muualta vastaan, vähän eri tavalla. Mutta tuo peili. Se on tehokas työkalu. Oletko kokeillut? Suosittelen.

Peilityöskentely on varmasti tehokkain harjoitus, jota olen koskaan tehnyt. Samalla vaikein ja inhottavin, mutta myös vaikuttavin. Kerron nyt miten se toimii. Tai oikeastaan minulla ei ole hajuakaan siitä miten se toimii, mutta kerron miten helppoa se on. Se sinun osuus, mitä pitää tehdä.

Mene seisomaan peilin eteen, katso itseäsi syvälle silmiin ja sano "minä rakastan sinua". Siitä se alkaa. Kuulostaa typerältä, mutta tuntuu ahdistavalta. Ensin naurahdat kiusaantuneesti. Sitten joko luovutat tai yrität uudestaan. Ensin se helpottuu vähän, kun tottuu kuulemaan nuo sanat, joita tuskin koskaan sanoo ääneen edes toiselle. Mutta sitten se alkaa vaikuttaa, viiveellä kuin alkoholi. Nousee pala kurkkuun. Kun omat silmät katsovat takaisin peilistä, on aika turha koittaa minkäänlaista kieroilua. Sitä voi helposti valehdella itselleen monessa asiassa, mutta ei enää peilin edessä. Sitä joko hyväksyy kaiken tai sitten ei. Oma valinta. Mutta jatko on sitten myös ihan sen oman valinnan mukainen. Sitä joko pääsee eteenpäin ja paranee tai sitten ei.

Tätä täytyy jatkaa jonkin aikaa, ennen kuin sen hienouden ymmärtää. Peilin edessä voi antaa anteeksi menneitä, itselleen ja muille. Voi kertoa mistä kaikesta itsessään pitää, mitä arvostaa ja mistä asioita on ylpeä. Ja kun yksi aamu huomaat, ettei näiden asioiden sanominen tuota enää minkäänlaisia ongelmia, että tämä on enemmänkin tapa kuin harjoitus, olet jo päässyt aika pirun pitkälle. Voit onnitella itseäsi myös siitä.

Haaste.

Olen etsinyt itselleni täydellistä Universumiboxia. Tämä on sinänsä vähän kornia, että minä itse tein niitä purkkeja Suomessa, ihan myytäväksi, ja sitten kuitenkin olen itse ilman sellaista. (Suutarin lapsi ja palelevat varpaat.) Olen myös samaan aikaan miettinyt, että mitähän minä laittaisin tuohon ostamaani peltiseen teepurkkiin, koska laitoin ne teepussit lasiseen purkkiin tuonne ikkunalaudalle. Niin. Tällaista tosiaan pohdin ihan useamman päivän ajan.

Aika moni on ihmeissään ja vähän vaivihkaa ilmoittanut, että "Se sun ihmepurkkis muuten toimii..." Tottakai se toimii! Siitä ei ole epäilystäkään. Ja olen aivan älyttömän onnellinen, että purkkini ovat toteuttaneet niin monen ystäväni monta toivetta. Ja ihmetyttää, etten ole itse oikein osannut sitä hyödyntää. Mutta nyt minulla sentään on se purkki. Tilapäinen teepurkki, kunnes saan tehtyä sellaisen oikean. Laitoin sinne heti toiveen, että löytäisin täydellisen Universumiboxin. Ja kuinka ollakkaan. Ei mennyt kuin pari päivää ja löysin täydellisen purkin. Tämä on nyt se "the purkki".

Minun elämänfilosofian mukaan me rakennamme kaiken olevan ajattelun ja tuntemisen avulla, joten tämä aihe osui aika lähelle myös sitä. Koska mitä enemmän ymmärtää miten jokin toimii, sitä helpompi se on hyödyntää. Muistin mainoksen vuosien takaa. Aivan loistava esimerkki siitä, miten ihminen itse vaikuttaa ajattelullaan elämäänsä. Kun keskittyy johonkin yhteen asiaan, sen näkee helpommin. Esimerkiksi jos nainen haluaa kovasti tulla raskaaksi, möhömahoja tulee vastaan joka paikassa. (Vaikka oletettavasti raskaana olevien määrä ei ole sillä hetkellä sen suurempi kuin muulloinkaan, siihen vain kiinnittää huomiota helpommin.) Sama pätee ihan kaikkeen. Kun keskittyy löytämään punaisia asioita, niitä näkee kaikkialla. Mutta vaikka sinistä olisi ihan yhtä paljon, sitä ei huomaa, koska siihen ei kiinnitä huomiota. Tein muutamia testejä ja totesin teorian toimivan.

Mutta entäpä, jos tässä ei olekaan vielä koko totuus. Jätin nyt nimittäin täysin huomiotta energian ja vetovoiman. Epäilemättä kiinnitämme huomiota asioihin joihin keskitymme, mutta mitä jos samalla myös vedämme niitä puoleemme? Haluan testata sitäkin. Päätän tässä ja nyt, että seuraavat 24 tuntia minä kiinnitän huomiota kaikkeen ihanaan ja kauniiseen ja positiiviseen. Se on missioni, haluan nähdä sen kaiken. Uskon, että aivoni tottelevat tätä käskyä ja mieleni on kovin positiivinen koko tuon ajan, koska olen ohjelmoinut ajatteluni siihen suuntaan. Olen myös varma, että olemalla positiivinen ja tuntemalla itseni onnelliseksi, vedän puoleeni asioita, jotka tekevät minut enemmän onnelliseksi.

Tätä on tietysti vaikea todistaa. Tuohon ensimmäiseen päätökseen saan vastauksen nopeasti. Huomenna tähän samaan aikaan 24 tuntia on mennyt ja tiedän miten kävi. Sen sijaan tuon vetovoiman kanssa menee paljon kauemmin. Tulokset alkavat näkyä vasta noin kuukauden kuluttua - olettaen, että pidän tätä kokeilua yllä koko sen ajan. Toisin sanoen, ei riitä, että testaan 24 tuntia, minun täytyy testata tätä koko kuukausi. Se on minulle vaikeaa, koska olen hieman kärsimätön ja minulla ei ole minkäänlaista itsekuria. Mutta. Aion yrittää. Olet tervetullut kokeiluun mukaan!

70-luku.

I wonder... Löysin leffan Searching for Sugar Man ja tykästyin. Minulla on hämmentävän voimakas tunneside 70-lukuun. On ollut aina. Ja tämän ajatuksen taustalla on taatusti jotain. Jos tuntee voimakkaasti jotakuta asiaa tai ihmistä kohtaan - huolimatta tunteesta, se voi olla sekä hyvää että pahaa - tuon tunteen taustalla saattaa olla jokin kytkös entiseen elämään. (Esimerkiksi, minulla on täysin selittämätön pelko purjeveneitä kohtaan, mutta samalla suunnaton rakkaus veteen. Se on minulle merkki menneisyydestä.)

Olen selvästi elänyt 60-70-luvun vaihteessa elämieni parasta aikaa. Uskon, että olin onnellinen, mutta syystä tai toisesta aikani loppui kesken, vaikka en ollut vielä valmis lähtemään. Tulin jatkamaan oppejani tänne uudelleen, mutta en koskaan oikein saanut kiinni siitä tunteesta... Luulen, että se jäätävä ahdistus, joka minulla on ollut mukanani melkein koko elämäni, on ollut merkki juuri tästä. En vain koskaan sitä ymmärtänyt sellaisena. Merkkinä väärästä suunnasta tai väärästä seurasta tai mistä nyt ikinä. Alkoholilla saa kyllä näppärästi ne tunteet ja ajatukset hiljennettyä, mutta vain tilapäisesti. Ja tämän voin sanoa ihan tässä elämässä tulleen kokemuksen syvällä rintaäänellä.

En  ollut koskaan kuullut tuosta Rodriguezista (Sugar man tähti), mutta se ei suinkaan ole ainoa menneisyyden aarre. Henkilökohtaisesti minulle tärkein 70-luvun juttu (syntymäni ohella) on kirja Seth speaks, joka on kirjoitettu vuonna 1971 kanavoidun tiedon pohjalta, Jane Robertsin kautta. Löysin sen muutama viikko sitten. Täytyy sanoa, että tuo teos on vaativa. Pitää todellakin olla kova halua ymmärtää teksti, että siihen pääsee sisälle. Olen kuunnellut äänikirjaa joka aamu, kun kävelen noin tunnin ja vieläkin tuntuu, että joka kerta sieltä tulee jotain uutta. En ole vielä alkuunkaan ymmärtänyt sitä kaikkea, mutta olen kuin addikti. Haluan vain lisää. Jos olet lukenut tätä blogikirjoitusta näin pitkälle, voin ehdottomasti suositella kirjaa sinulle. Selvästi olet hurujen tiellä. (Äänikirjaversio.)

I'm coming out.

"Kirjoita taas sitä hippiblogia" sanoi huruystäväni kesällä. Olihan se mielessä monta kertaa, mutta silti täällä ei ole tapahtunut mitään melkein vuoteen. Se ei suinkaan ole merkki siitä, ettei minulle olisi tapahtunut mitään. Päinvastoin. Tuntuu, että olen jatkuvasti ajautunut tilanteisiin ja tapahtumasarjoihin, jotka suorastaan vaativat palstatilaa täällä. Asun nyt Maltalla. Selvästi on tullut aika jatkaa tätä blogia.

Olen aloittanut uuden kurssin. Sellaisen, jossa opetellaan hyödyntämään henkisyyttä ja henkien apua työssä. Olen mielestäni hyvin realisti tyyppi, mutta uskon myös merkkeihin ja tunteisiin, kysyin korteilta neuvoa tiukan paikan tullen. Ja vaikka kuinka en hyväksynyt näitä outoja "lahjojani" aluksi, ne ovat osa minua ja voimistuvat, halusin tai en. Joten ajattelin ottaa toisenlaisen lähestymistavan. Pelot voi voittaa ainoastaan kohtaamalla ne, joten ei muuta kuin täysillä kohti vain. 

Tämä alkoi oikeastaan sinä päivänä, kun kuuntelin sisäistä ääntäni ja poikkeuksellisesti menin toista reittiä kotiin. Ja kun päätin pysähtyä yhdessä luontaistuotekaupassa, jossa sattumalta oli selvänäkijä käymässä. Skeptinen realisti minussa ei uskonut ennustuksiin. Mutta tunsin liian voimakkaasti jättääkseni tuon mahdollisuuden käyttämättä. Olin aina halunnut "käydä ennustajalla", mutten koskaan uskaltanut. Huomasin, että mitä enemmän kuuntelen sisäistä ääntäni, sitä paremmin minulla menee. Ja mitä enemmän annan näiden hullutuksien tulla elämääni, sitä parempi olo minulla on. Joten ei kai se kovin väärin voi olla. Joka tapauksessa, tuosta kotimatkasta on nyt yli kolme vuotta.

Näiden vuosien aikana olen opiskellut aihetta. En tiedä millä sanalla "aihetta" kuvaisin... Henkisyyttä, maailmankaikkeutta, enkeleitä, unia, meditointia, rakkautta, kaikkea sellaista. Olen kuunnellut äänitteitä ja lukenut kirjoja. Mitä enemmän tietoa saan, sitä enemmän haluan oppia. Olen addiktoitunut. Välillä vain istun ja tuijotan tyhjää, koska tuntuu, ettei aivoni enää pysty käsittelemään sitä kaikkea. Kuinka universumi onkin rajattomia ulottuvuuksia, kuinka aikaa ei olekaan, ja kuinka maailmankaikeus onkin jatkuvaa energiavirtaa, mikään ei koskaan lopu. Kyllä siinä normaalin ihmisen pieni mieli aika nopeasti täyttyy kysymyksistä. 

Tilanne on nyt mitä se on. Minä halusin uuden harrastuksen. Tämä olkoon se. Minä halusin oppia enemmän henkisyyttä. Tämä todellakin on sitä. Halusin ymmärtää enemmän, ja nyt uskon ymmärtäväni. En tietenkään kaikkea, mutta enemmän. Ikävä kyllä olen aika yksin näiden ajatusteni kanssa. Nykyään tuntuu vaikealta puhua ihmisille. Jopa niiden vanhojen rakkaiden ystävien kanssa takeltelen. Kuinka vastata kysymykseen miten menee? Kuinka kertoa oppineensa, ettei kuolemaa olekaan, tai että keskustelen nykyään henkien kanssa, kun toinen haluaa vain tietää olenko käynyt shoppailmassa tai nähnyt mitään hyviä leffoja. On kai sanomattakin selvää, että olen aika paljon omissa oloissani nykyään. Mikä tietysti tarkoittaa, etten ole yksin alkuunkaan, ainoastaan ilman ihmisseuraa.

Ajattelin nyt tulla ulos hurukaapista. Kirjoittaa omaan suoraan tyyliini kaikesta kokemastani, oli se sitten kuinka hullunkuuloista tahansa. Älköön kukaan tästä loukkaantuko. Mutta olen maadoittanut itseäni, opetellut juurtumaan tälle planeetalle ja ymmärtänyt, että minulla on tehtävä. Siksi minä tänne tulin.