I'm coming out.

"Kirjoita taas sitä hippiblogia" sanoi huruystäväni kesällä. Olihan se mielessä monta kertaa, mutta silti täällä ei ole tapahtunut mitään melkein vuoteen. Se ei suinkaan ole merkki siitä, ettei minulle olisi tapahtunut mitään. Päinvastoin. Tuntuu, että olen jatkuvasti ajautunut tilanteisiin ja tapahtumasarjoihin, jotka suorastaan vaativat palstatilaa täällä. Asun nyt Maltalla. Selvästi on tullut aika jatkaa tätä blogia.

Olen aloittanut uuden kurssin. Sellaisen, jossa opetellaan hyödyntämään henkisyyttä ja henkien apua työssä. Olen mielestäni hyvin realisti tyyppi, mutta uskon myös merkkeihin ja tunteisiin, kysyin korteilta neuvoa tiukan paikan tullen. Ja vaikka kuinka en hyväksynyt näitä outoja "lahjojani" aluksi, ne ovat osa minua ja voimistuvat, halusin tai en. Joten ajattelin ottaa toisenlaisen lähestymistavan. Pelot voi voittaa ainoastaan kohtaamalla ne, joten ei muuta kuin täysillä kohti vain. 

Tämä alkoi oikeastaan sinä päivänä, kun kuuntelin sisäistä ääntäni ja poikkeuksellisesti menin toista reittiä kotiin. Ja kun päätin pysähtyä yhdessä luontaistuotekaupassa, jossa sattumalta oli selvänäkijä käymässä. Skeptinen realisti minussa ei uskonut ennustuksiin. Mutta tunsin liian voimakkaasti jättääkseni tuon mahdollisuuden käyttämättä. Olin aina halunnut "käydä ennustajalla", mutten koskaan uskaltanut. Huomasin, että mitä enemmän kuuntelen sisäistä ääntäni, sitä paremmin minulla menee. Ja mitä enemmän annan näiden hullutuksien tulla elämääni, sitä parempi olo minulla on. Joten ei kai se kovin väärin voi olla. Joka tapauksessa, tuosta kotimatkasta on nyt yli kolme vuotta.

Näiden vuosien aikana olen opiskellut aihetta. En tiedä millä sanalla "aihetta" kuvaisin... Henkisyyttä, maailmankaikkeutta, enkeleitä, unia, meditointia, rakkautta, kaikkea sellaista. Olen kuunnellut äänitteitä ja lukenut kirjoja. Mitä enemmän tietoa saan, sitä enemmän haluan oppia. Olen addiktoitunut. Välillä vain istun ja tuijotan tyhjää, koska tuntuu, ettei aivoni enää pysty käsittelemään sitä kaikkea. Kuinka universumi onkin rajattomia ulottuvuuksia, kuinka aikaa ei olekaan, ja kuinka maailmankaikeus onkin jatkuvaa energiavirtaa, mikään ei koskaan lopu. Kyllä siinä normaalin ihmisen pieni mieli aika nopeasti täyttyy kysymyksistä. 

Tilanne on nyt mitä se on. Minä halusin uuden harrastuksen. Tämä olkoon se. Minä halusin oppia enemmän henkisyyttä. Tämä todellakin on sitä. Halusin ymmärtää enemmän, ja nyt uskon ymmärtäväni. En tietenkään kaikkea, mutta enemmän. Ikävä kyllä olen aika yksin näiden ajatusteni kanssa. Nykyään tuntuu vaikealta puhua ihmisille. Jopa niiden vanhojen rakkaiden ystävien kanssa takeltelen. Kuinka vastata kysymykseen miten menee? Kuinka kertoa oppineensa, ettei kuolemaa olekaan, tai että keskustelen nykyään henkien kanssa, kun toinen haluaa vain tietää olenko käynyt shoppailmassa tai nähnyt mitään hyviä leffoja. On kai sanomattakin selvää, että olen aika paljon omissa oloissani nykyään. Mikä tietysti tarkoittaa, etten ole yksin alkuunkaan, ainoastaan ilman ihmisseuraa.

Ajattelin nyt tulla ulos hurukaapista. Kirjoittaa omaan suoraan tyyliini kaikesta kokemastani, oli se sitten kuinka hullunkuuloista tahansa. Älköön kukaan tästä loukkaantuko. Mutta olen maadoittanut itseäni, opetellut juurtumaan tälle planeetalle ja ymmärtänyt, että minulla on tehtävä. Siksi minä tänne tulin.