Syntymiä.

Ystäväparille syntyi vauva. Se sai minut miettimään. Ei niinkään lasten hankintaa, niin kuin usein ihmisille käy näissä tilanteissa, vaan tuota syntymistä. Minulta kysyttiin vähän aikaa sitten, että miksi en vietä syntymäpäivää. Kyllä minä sitä vietän, mutta en varsinaisesti juhli. En minä juuri juhli muutakaan, mutta varsinkaan tätä. Ja varsinkaan sillä perinteisellä tavalla. Tiedän, että olen itse valinnut vanhempani, ja että siihen on hyvä syy. (En vielä kyllä tiedä tuota syytä, mutta sitä varten täällä ollaan, opettelemassa asioita, jotta syy selviäisi.) Syntymäpäivä on yhden oppimisajanjakson alku.

Minä tulin tänne auttamaan muita. Oletettavasti valitsin vanhempani, koska minun piti oppia nopeasti pärjäämään omillani. Kokea asioita, jotka tekevät minusta vahvan, mutta samalla säilyttää oma herkkyys. Molempia oppeja on testattu, paljon. Vuosia kaikki heitti ihan häränpyllyä. En oppinut mitään, koska en edes yrittänyt. Vastustin kaikkia niitä omia tuntemuksia, jotka ohjasivat minua oikeaan suuntaa. Kuuntelin enemmän ulkoisia ääniä ja seurasin niitä vääriin suuntiin. Mutta se oli silloin. Nyt minä annan itselleni anteeksi. En tiennyt paremmasta. Luulin, että muita kuuluu totella. Nyt tiedän, että itseä kuuluu totella. Tämä on juuri niin yksinkertaista. Olen oppinut ja se on huippuhyvä asia. Sitä tässä siis harjoittelen päivittäin lisää.

Kuten sanottu, minä en niinkään juhli syntymäpäiviä. Mutta laitoin tänään työkaverille (toiseen maahaan) sähköpostilla onnittelut ja sain tietysti kiitosvastauksen. Hän sanoi jotain mikä jäi vaivaamaan... Ihanaa, kun on yksi päivä vuodesta, jolloin itseä hemmotellaan. Onhan se tavallaan totta, silloin saa lahjoja ja huomiota. Mutta eikö sitä pitäisi olla tuollainen päivä joka päivä? Miksei sitä voisi olla itselleen hyvä aina? Enkä nyt tarkoita lahjojen ostelua, mutta hemmottelu voi olla ihan muutakin. Hetki omaa aikaa, vaahtokylpy, rauhallinen kävelylenkki pimeässä lämpimässä illassa, tai aamukahvi parvekkeella lauhaa pakkasta hengitellessä, laatuaikaa lemmikin kanssa. Minulle hemmottelu on juuri tuota, omaa aikaa. Jollekin toiselle se voi olla ystävien seura. Ei sellaista saisi rajata vain yhteen päivään.

Hyvä tässä on puhua, olen ollut maailman huonoin tekemään noin. Mutta opettelen. Minun on nyt pakko tehdä elämänmuutos. Aloitin tuon projektin, mutta se on tosi rankkaa. Teen silti parhaani joka päivä. Se on niitä pieniä asioita, johon asennoituu eri tavalla. Joku valittaa siitä, kun ei ole mitään hyvää teetä. Toinen voi iloita siitä, että toimistolla on teetä ihan ilmaiseksi, ja siitä voi nauttia milloin haluaa. Itse iloitsen siitä, että tänään teeni maistui aivan erityisen hyvälle.

Vaikka syntymäpäivää en juhli, minä pidän Perhosjuhlat silloin, kun siihen on riittävän suuri syy. Syy voi olla mikä tahansa merkityksellinen asia. Jotain mikä tuntuu saavuttamisen arvoiselta, jopa minusta. Ja rehellisyyden nimissä on nyt sanottava, että olen järjestänyt vasta yhdet Perhosjuhlat. Mutta suunnittelen jo seuraavia. On sen aika.

Perhosjuhlat ovat tavallaan myös eräänlainen uudelleensyntyminen. Siitähän se koko ajatus lähti. Koteloiduin talveksi ja keskityin tavoitteeseeni, ja sitten keväällä minusta tuli valmistumisen myötä uusi upea perhonen. Tämä oli siis alun perin vitsi, mutta tarkemmin mietittynä idea oli kyllä aika loistava. Se oli rästihommien hoitamista ja ryhdistäytymistä, jonka seurauksena valmistuin elämäni rankimmasta koulusta. Syksyllä koteloiduin ja tein suunnitelman. Sitten toteutin suunnitelmaa säännöllisesti. Ja keväällä juhlin. Tuo on ensimmäinen (ja toistaiseksi viimeinen) kerta, kun olen saavuttanut jotain pelkästään sitkeydellä ja omalla toiminnalla. Useimmiten olen ollut vain onnekas.