Olen nyt koittanut sisäistää enkeli-kurssin oppeja, vaikka pikkuisen se on ollut haastavaa. Minä en edelleenkään pidä sanasta "enkeli" koska se ohjaa ajatteluni kirkkoon. Käytän mieluummin sanaa henki tai henkiolento tai henkilö. Vaikka kyse ei olekaan ihan samasta jutusta, niin maallikolle se on ihan yksi ja sama mistä tämä hörhö puhuu. Itse kuitenkin tiedän ketä ajattelen ja kenelle toiveitani lähettelen. Ja nykyään ei ole enää ollenkaan vaikeaa sanoa enkeli - tai ainakaan niin vaikeaa kuin ennen.
Yksi juttu on tullut hyvin selväksi: Pyydä apua. Tänään tulin bussilla kotiin, oli jo kamala nälkä ja kaikki se kävely väsytti. Päätin käydä ruokaostoksilla siellä omassa korttelissa, koska en jaksanut Sliemasta kantaa kauppakasseja. Kun olin jo tovin harhaillut siellä sokkeloisessa korttelissa etsimässä sitä perkeleen kauppaa, jota en taaskaan millään löytänyt, kiukku oli jo ottamassa vallan minusta. Niinpä päätin pyytää apua. Nyt se kauppa tänne heti! Jatkoin matkaani, ja ihan pian näkyikin joku pieni kauppa. No ei tuo kauppa! Ihan väärä. Haluan sen kaupan jossa yleensä käyn, missä helvetissä se voi olla!? Auttakaa nyt perkele. Tiedän kyllä, ettei niille apujoukoille kannattaisi kiukutella, mutta siinä vaiheessa oli jo pinna niin kireällä, että se tuntemusten vaihtaminen rakkaudelliseen oli vaikeaa. Pysähdyin heti, kun tajusin kiroilevani henkiolennoille. Tiesin, että omat tuntemukseni vain rampauttavat minut, ja määrittävät seuraavat tulevat tuntemukseni, joten oli ehdottomasti saatava tuo negatiivisuus käännettyä positiiviseksi. Suljin silmät ja hengitin syvään. Se helpottaa aina. Ja kun taas katsoin jalkoihini, varpaiden edessä oli nuoli. Kirkkaanvihreä nuoli maahan maalattuna. What...? Lähdin nuolen osoittamaan suuntaan. Sitten löytyi toinen nuoli, ja vähän matkan päästä kolmas. Ja ihan heti sen jälkeen yhden kulman takana oli se etsimäni kauppa. Lievästi sanottuna olin hämmentynyt.
Kauppa oli kuitenkin kiinni. Voi ny helevetti... Aluksi otsakikkeli kasvoi niin suureksi, että se painoi jo pääni maata kohti, mutta sitten tajusin mitä juuri tapahtui. Pyytämällä tosiaan saa mitä haluaa. Pyysin kauppaa ja minut johdettiin kauppaan. Ihan itse en halunnut mennä sinne, vaan väkisin halusin etsiä sen toisen paikan, joka oli ennestään tuttu. Tämän jälkeen sain apua myös sen tutun kaupan löytämiseen. Mutta jos olisin heti vain mennyt siihen auki olevaan kauppaan, joka minulle näytettiin ensimmäisenä, olisi maha täyttynyt huomattavasti aikaisemmin. Lasketaan tämä nyt sitten päivän opiksi.
Jossain siellä enkelikurssin osiossa sanottiin, että yksi merkki näiden auttavien enkeleiden läsnäolosta on valkoiset höyhenet, jotka ilmestyvät kuin tyhjästä. Ajattelin silloin, että mitä hullutusta tämä nyt taas on? Eihän hyöheniä noin vain ilmesty. En muista koskaan nähneeni sellaisia. Mutta vaikka en ole niitä nähnyt, niitä kyllä on. Nykyään jostain leijailee valkea höyhen eteeni tosi usein. Tänään niitä tuli kolme. Toki voit nyt sanoa, että sitä vain huomaa enemmän sellaista, johon tietoisesti kiinnittää huomionsa. Ja olet aivan oikeassa. Mutta eihän se silti poista sitä tosiasiaa, että ne henkilöt ovat olleet mukanani aikaisemminkin, en vain ole merkkejä katsellut... Tämä on nyt sitä tomaatin eritavalla lausumista.
Joka tapauksessa, minusta on mukava oppia tästä aiheesta lisää. Ajatella, että mukanani todellakin on henkihahmoja, jotka auttavat. Koska kaikki apu on tarpeen, sen verran huterasti tämä minun toiminta yleensä sujuu. Elämä on oppimista ja kokemista. Ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti