Oivalluksia.

Sain henkisen myllerryksen toissapäivänä. Luin kirjaa Hengen Anatomia - seitsemän askeltä henkiseen kasvuun ja terveyteen. Se vaikutti minuun valtavasti. Minun on aina ollut voimakas halu auttaa. Energialla on ollut minulle suuri merkitys jo pitkään, mutta varsinkin sen jälkeen kun löysin reikin, upean energiahoitomuodon. Ja nyt voin opetella tätä intuitiohoitoa, energiajärjestelmän arviointia.

Ihmisen pitäisi tehdä sitä minkä tuntee oikeaksi. Minun oikein tuntemiset ovat aina olleet hyvin monisuuntaisia. Erittäin epäselvä kuva. Aikaisemmin kaikki asiat ovat olleet hajanaisia toiveita siellä täällä, joiden opasnuolet ovat kiskoneet minua eri suuntaan. Nyt ihan yhtäkkiä siitä samasta kuvasta tuli kolmiulotteinen. Tajusin, että kaikki ne eri suuntiin näyttävät nuolet osoittavat samalla myös yläviistoon muodostaen yhtenäisen spiraalin. Uskomaton oivallus. Kaikki palaset vain loksahtivat paikalleen. Yhtäkkiä minun sekava historia olikin asioiden ketku menossa samaan suuntaan.

"Ensimmäinen vaihe on opetella käytännön taustalla olevat periaatteet ja seuraava vaihe on hankkia käytännön kokemusta."  

Kirjassa sanotaan, että tätä intuitiohoitoa voi opetella. Että se ei ole lahja. Tai onhan se tietysti lahjakin, mutta meillä kaikilla on siihen kyky. Jokainen voi oppia. Olin niin onnellinen tuosta ajatuksesta. Luen, opettelen ja harjoittelen. Se on ehdottomasti hieno alku.

Universumi.

Universumi on kyllä ihmeellinen paikka. Minua ihmetyttää aina miten sitä voikin yllättyä jatkuvasta. Luulee ymmärtävänsä jotain ja sitten heti kohta huomaa, että ei ole ymmärtänyt oikein. Tai ainakaan kokonaan.

Me länsimaalaiset ihmiset luulemme olevamme niin viisaita. Yritämme ja opimme ja teemme, iloitsemme onnistumisista kunnes sitten tulee joku ongelma tai este tai hidaste. Ja sitten me ajattelemme, että kylläpä on vaikeaa, kun asiat ei menekään niin kuin minä haluan. Pitää tehdä kompromisseja ja joustaa ja huomioida muita ihmisiä ja fysiikan ja yhteiskunnan lakeja. Ja sitten taas opimme ja osaamme paremmin ja toteamme, että kylläpä minä olenkin viisas. Kunnes tulee uusi ongelma vastaan. Toisille suurin ongelma on työpaikalla, toisille kotona. Yksi ei selviä laskuistaan, toista masentaa.

Usein unohdamme omissa pikku ympyröissämme, että aika moni ihminen näkee nälkää. Aika moni yrittää selvitä sodan tai luonnonmullistusten keskellä. On ihmisiä, jotka eivät omista muuta kuin vaatteet päällään. Joillakin ei ole kuin savimaja, jossa nukkua. Eikä sovi unohtaa ihmisiä, joiden sairaus on parantumaton. Nämä tuntuisivat olevan jo vähän suurempia ongelmia.

Maailmassa on niin paljon kaikkea kurjaa. Pieniä ja suuria juttuja. Niitä kyllä tulee vastaan kaikkialla, jos sellaisiin asioihin haluaa keskittyä. Se on tietysti täysin oma valinta. Minusta se on kuitenkin huono valinta. Koska jos vetovoiman lakiin on uskominen, silloin haalii itselleen enemmän kaikkea kamaluutta.

Oletko koskaan ajatellut, että tämä sininen Maapallo koostuu kokonaan samasta aineesta? Siis aivan kaikki elollinen tällä pallolla on energiaa. Energia yhdistää meitä, koska me olemme samaa. Olen alkanut ymmärtää tämän. Minä useimmiten jopa tunnen energian, mutta en oikein vielä osaa käyttää sen voimaa niin kuin tahtoisin. Ymmärrän mahdollisuuksien olemisen, mutta en mitä kaikkea se voi tarkoittaa. Tämä vaatii vielä melkoisesti henkistä kasvua. Mutta sitä vartenhan täällä ollaan, henkisesti kasvamassa.
 

Mietteitä majatalosta.

Keksin jatkuvasti lisää asioita majatalooni. Yksityiskohdat ovat selvillä hyvinkin tarkasti. Se on miellyttävä ajatusleikki. Tiedän jo, että minulla on töissä kokki (todennäköisesti serkkuni) sekä taloudenhoitaja (todennäköisesti joku paikallinen emohahmo). Puutarhaa hoidan itse talon asukkaiden kanssa. Minulla on pieni koira, Onni. Meillä saattaa olla kissojakin, joiden nimi on Unto. Ja ehkä possu.

Majatalossa on herätys klo 8:00. Saa herätä aikaisemminkin, mutta kun kello tulee kahdeksan, niin talossa kajahtaa hyvän huomenen soitto. Mukava kappale on myös merkki aamiaisesta, jonka syömme alakerrassa yhdessä. Kokkia voi käydä kiittämässä halaamalla. (Varsinkin, jos kokkina toimii äreä epäsosiaalinen mies.) Eteisessä on kolme tippipurkkia. Jos ruoka on hyvää, voi palkita kokkia, jos talo on siisti, voi muistaa taloudenhoitajaa. Minullakin on oma tippipurkki ihan siltä varalta, että joku haluaa antaa yleisesti kiitosta. Ne rahat käytän aina johonkin yhteiseen hyvään, kuten hankkimalla vaikka keinu tai kirjoja tai jotain sellaista, kaikkien käytössä olevaa.

Tämä majatalo on kokonaan savutonta aluetta. Talo on myös hiljentymisen paikka, joten huoneet ovat kaikki yhdelle hengelle. Tarkoitus on auttaa ihmisiä löytämään se sisäinen voimansa. Talossa on aina happy hours ja kaikki ovat tervetulleita tutustumaan paikkoihin ja ihmisiin, viettämään aikaa puutarhassa, ja vaikka laulamaan, soittamaan tai tanssimaan. Kunhan jokainen kunnioittaa talon rauhaa ja hiljaisuutta.

Minusta nämä ovat kyllä upeita ajatuksia. Aika absurdeja myös. Joku miettii, että ei tuollaiseen taloon kukaan tule lomalla. Ei varmasti tulekaan. Mutta tämä majatalo ei olekaan tavallinen lomapaikka. Tämä on pakopaikka niille ihmisille, jotka tarvitsevat taukoa omasta elämästään. Tunnen monta sellaista. Kurssin hinta on sen verran suuri, ettei meille harkitsematta tulla. Meille tullaan parantumaan. Joka päivälle on tehtäviä, joita jokainen suorittaa omaan tahtiin. Vieraat saavat muistikirjan ja tehtävät tullessaan, kun ensin sitoutuvat koko viikon ohjelmaan. Kun päätös on tehty, puhelin ja tietokone menevät viikon ajaksi säilöön. Kuten sanottu, tänne ei tulla vahingossa. Reikihoitoja, hierontaa, meditointia ja muuta terveyttä edistävää toimintaa on myös tarjolla halukkaille. Ja keskusteluja. Päivittäin.

Ajattelin pitää yhden huoneen sellaisille satunnaisille matkaajille, jotka aivan ehdottomasti tarvitsevat yöpaikan. Voivat samalla tutustua koulutuksiin ja paikkaan. Ja ehkä sitten myöhemmin palata, jos siltä tuntuu.

Oma huone.

Ystäväni nauroi minulle, kun kuvailin majataloa hänelle. Tai ei hän niinkään nauranut sille ajatukselle, vaan tavalleni lähestyä tätä asiaa. Minä tiedän jo tarkasti minkälaisia asioita majatalossa on. Kuten sen, että jokainen huone on erilainen. Kaikki huoneet ovat erivärisiä. Oman makuuhuoneeni seinät ovat siniset. Siellä on sänky, jossa on valkoinen päiväpeitto ja paljon valkoisia tyynyjä, ja tietysti Topi-koira. Ikkunoiden edessä on puiset luukut ja valkoiset harsoverhot. Huoneessani on yksi iso vaatekaappi, lipasto, pieni kirjahylly kiinnitettynä seinälle, sekä kirjoituspöytä. Yöpöytäni on valkoinen vanha tuoli. Huoneessa on korkea sermi näköesteenä ovelle, kaksi peiliä ja naulakko. Vähän pinkkiä ja viininpunaista, paljon valkoista, sinistä ja tumman puuta, kaikki sulassa sovussa. Lattiat ovat harmaata lankkua. Lankut ovat mukavat jalkojen alla, mutta käytän silti muutamia vaaleita mattoja.

Siinä se nyt sitten on, oikea kotini. Tietysti koko majatalo on kotiani, mutta tuo on se tärkeä piilopaikkaosuus. Yksityisalueeni. Minä tarvitsen sellaisen. Luulen, että jokainen tarvitsee. Minä jo näen ja tunnen tuon kaiken. Se on oikeastaan ihan helppoa, sillä minulla on jo nyt muutama noista luettelemistani asioista. Näen ne edessäni. Joten näen ne myös visiossani. Se helpottaa huomattavasti.

Jokaisen huoneen ovessa on kyltti, johon kirjoitetaan aina asukkaan nimi, vaikka vain yhdeksi yöksi. Ovissa ei tarvitse olla lukkoja, sillä minun majatalossa me kunnioitamme toisiamme. Toisen huoneeseen ei luvatta mennä. Voisi kuvitella, että minulla ei ole enää mitään syytä luottaa ihmisiin näiden muutaman vuoden perusteella. Mutta aion ajatella ja toimia täsmälleen päinvastoin. Olla yhä vain avoimempi, luottaa hyvään ja rakastaa kaikkia enemmän. Menneillä ei ole merkitystä, ainoastaan tällä hetkellä on. Näytän katkeruudelle pitkää nenää. Sellaista koko sydämestä rakastavaa nenää.

Topi ja yöpöytätuoli.

Majatalo.

Olen haaveillut jo pitkään majatalosta. Sellaisesta kodista ja paikasta, jonne ihmiset voisivat tulla ottamaan etäisyyttä arkeensa ja löytämään itsensä. Se olisi paikka, jossa voisin auttaa, ja tulla siinä samalla autetuksi itsekin. Ajatus tuosta erikoisesta majatalosta on saanut minut todella iloiseksi. Tuleva kotini on ainoa asia, joka on lähiaikoina saanut iloa naaman lisäksi myös sydämeen. Kasvoilla hymyilen useimmiten, mutta sydämestä tuleva hymy on ihan eri asia.

Ymmärrän, että tuollainen majatalo vaatii aika paljon. Minulla ei ole käsitystäkään siitä mitä kaikkea. Tai miten sellaisen ylipätään voisin rakentaa. Mutta se on sivuseikka. Pitkästä aikaa minä tiedän mitä haluan ja haluan sitä todella paljon. Joten Universumi kyllä auttaa. Kun tietää mitä, niin miten kyllä järjestyy.

Ajattelin, että tämä blogi voisi olla tuon majatalon tarina. Kertomus henkisen kasvun kodista, ja sen rakentamisesta. Olen varma, että voin jo nyt tehdä paljon sellaista, mikä edesauttaa tuon haaveeni toteutumista. Ainakin voin kertoa suunnitelmistani, visioistani ja asioista, jotka askel askeleelta toteutuvat. Ja ihmisistä, jotka auttavat ja ovat näin osana tätä suunnitelmaa. Nyt tuntuu, kuin minulla olisi jo se paikka, enää tarvitsee vain tuoda tuo tunne konkreettisiin tekoihin. Ja ensimmäinen konkreettinen teko on nyt tämä blogi.

Tästä tulee upea matka! Henkinen kasvuni tulee olemaan aivan suunnaton. (Hassua, että käytin tuota sanaa, sillä nythän minulla nimenomaan ON suunta.) Tunnen jo nyt sen rakkauden, mikä talossa on. En malta odottaa.

Kevät.

Olen ollut jo pitkän aikaa surullinen. Osittain toisista ihmisistä johtuen, mutta luulen syyn löytyvän myös muualta. Keväästä ja omasta tyytymättömyydestä. Olen syksyn lapsi ja kevät on minulle vuoden vaikeinta aikaa. Tänä keväänä olen vielä sairastanut paljon. Kotona yksin makaaminen on sekä tylsää, että pakottaa ajattelemaan asioita. Niitäkin, joita ei halua ajatella. Hiljaisuuden pakoilu hankaloitui.

Miksi toiset ihmiset heräävät talviuniltaan aina keväällä? Ja miksi taas toisille tämä aika on ahdistavaa? En ole löytänyt siihen vastausta. Olen huomannut, että aika moni niistä ihmisistä, jotka eivät nauti keväästä, ovat myös ihmisiä, jotka ovat matkustaneet maapallolla. Eläneet aikaisemmin jossain muualle. Ehkä syynä on Suomen rumuus. Lumet sulavat ja kaikki lika tulee esiin. Harmaata ja kuollutta ja kylmää. Puut näyttävät aivan revityiltä, ja joka paikassa on roskia. Rumaa, rumaa, rumaa! Suomen kevät on samanlainen kuin talvi etelämpänä Euroopassa. Se aika mikä nukutaan yli, kunnes kesä tulee.

Löysin vaikka kuinka monta kirjoitusta siitä, kuinka vuodenajat vaikuttavat ihmisiin. Kaikissa oltiin yhtä mieltä siitä, että juu, kyllä ne vaikuttavat ja paljon. Mutta missään ei kerrottu miten, miksi tai mikä auttaisi, jos masentaa. Yritin kuunnella vastausta sisältäni. Mutta mitä enemmän kuuntelen, sitä enemmän kurjat ajatukset valtasivat mieltäni, toisten ihmisten teot ja elämän epäreiluus. Tarkoitushan oli päästä pois näistä ajatuksista! Yritin tyhjentää mieltä, mutta se on tosi vaikeaa, jos ei osaa.

Joten otin järeämmät työkalut käyttöön: hömppäromaani ja riippumatto. Ehkä vielä päikkärit siihen päälle. Harhautan ajatteluni pois ikävistä jutuista. Keskityn johonkin kevyeen muuhun ja odotan, että kevät menee pois. Annan näiden ajatusten ja tunteiden kadota itsestään. Keskityn vain sillä aikaa pitämään huolta itsestäni. Kuppi kuumaa teetä, mukava asento. Sukellan kirjan tarinaan. Ja annan ajan kulua. Onneksi minulla on riippumatto olohuoneessa.

En tiedä kuka tämän on alunperin sanonut, mutta nämä ovat lohdullisimmat sanat, jotka tiedän: This too shall pass.