Guru.

Olen viettänyt elämäni hämmentävimmän vuorokauden. Oikeastaan parikin. Matkustin Koh Samuilta Phanganille. Tarkoitus oli katsoa onko enää mitään tehtävissä sen eteen, ettei sillat palaisi aivan kokonaan takana. Ei ollut. Päinvastoin, poltin vain näppini yhä pahemmin. Mutta en kirjoita sen vuoksi.

Kun olin lähdössä pois, jätin tavarani erään ihanan hippipariskunnan luomuravintolaan. Tarkoitus oli kiertää vielä vähän aikaa keskustassa. Liike meni jo kiinni, mutta sovittiin, että voisin hakea tavarani puoli yhdeksältä, he kun asuvat siinä samassa paikassa ja olisivat varmasti vielä hereillä. Olin tästä erittäin kiitollinen, tavaraa oli aika paljon mukana.

Kävelin hetken satamassa. Sitten näin kadulla liikkeen, jossa myytiin erilaisia suuria huiveja ja kankaita. Juuri niitä hippiliinoja, joita minä rakastan. En osannut päättää kumman kankaan ottaisin, joten ilmeisesti intialainen mies kysyi: "Onko sinulla niska kipeä?" Tuota, on. "Niin, siksi et osaa valita. Minä voin auttaa sinua. Minä näen, että sinussa on paljon surua." Olin hämmentynyt, luulin hymyilleeni koko ajan. Mutta oikeassa tuo mies tietenkin oli. Yhtäkkiä istuimme huoneen perällä, hän kysyi syntymäaikaani ja meni kovin mietteliääksi.

Hän tutki koneelta karttaa. Syntymäni hetkellä vaikutti kaksi hyvin voimakasta negatiivista planeettaa. Oli myös positiivisia planeettoja, jotka antoivat minulle paljon hyviä piirteitä, mutta nämä kaksi ovat siitä erityisen huonoja, että ne ovat hyvin ristiriidassa keskenään ja molemmissa on vahva voima. Toinen planeetta tekee minusta äärettömän tunteellisen ja herkän. En voi väittää vastaan. "Koska näytät ulospäin vahvalta, ihmiset usein erehtyvät, he eivät ymmärrä miten herkkä ja hauras sinä olet." Tässä vaiheessa alkoi kyyneleet valua silmistä, aivan kuin todisteeksi miehen sanoille. Juuri näin se on. Ulkoa kova, sisältä pehmis. "Tämä on suurin heikkoutesi. Siksi et voi olla kenen tahansa kanssa, sinä tarvitsen erityisen miehen, joka näkee sisälläsi olevan herkkyyden." Olin sanaton.

Toinen planeetta sitä vastoin tekee minusta tavattoman kärsimättömän, siksi ryntään suhteisiin niin nopeasti. "Tämä on huono yhdistelmä, koska menet kaikkeen mukaan niin tunteella ja satutan itsesi usein." En voinut väittää vastaan tähänkään. Välillä mies rauhoitteli minua, koska kyyneleet vain valuivat ja alkoi vähän pelottaa koko tämä tilanne. Miten tuo mies pystyi tietämään kaiken? "Nämä viimeiset kuukaudet ovat olleet hyvin rankkoja sinulle." Pitää paikkaansa. "Mutta ei niin rankkoja kuin viime vuosi." Juu, totta tuokin. Myöhemmin hän vielä lisäsi: " Viime vuonna ne kolme ensimmäistä kuukautta oli kuitenkin ihan hyviä, eikö niin?" Nimenomaan. Täsmälleen niin.

Tämä mies näki minun henkiset jumini. Ja kohta jo makasin takahuoneessa, kun hän paineli minua puupiikillä. Se oli kivuliasta ja paikka paikoin hyvin kiusallista. En tiedä mitä hän teki, mutta en uskaltanut pyytää lopettamaan. Tuo omituinen hoito vei vain muutamia minuutteja ja kun nousin ylös, päässäni humisi. Ajatukset olivat täysin sekaisin. "Istu alas vähäksi aikaa, älä juo vettä. Kohta olo helpottaa." En vieläkään tiedä mitä tuo mies teki minulle. Mutta kun lähdin kävelemään kohti laukkujani, tunsin oloni täysin vieraaksi. Oli hyvä olo, rauhallinen ja tyyni. Suru oli jäänyt taka-alalle, nyt tuntui pelkästään erikoiselta. Ajatukset olivat vielä enemmän sekavat, mutta ajattelu tuntui selkeältä.

Kun hain laukkuni, kerroin luomupaikan miehelle mitä oli tapahtunut, vaikka en ollut aivan varma siitä itsekään. "Joo, nyt tiedän ketä tarkoitat. Hän on Guru." No, sehän toki selittää monta kokemaani asiaa. Olin saanut ohjeita, kuinka pitää toimia lähipäivinä. Kun pääsen perille määränpäähän, minun täytyy etsiä intialainen ravintola, ostaa tietynlaisia papuja ja punaista kangasta. Sitten tehdä rituaali, jonka hän opetti. Sen avulla suruni katoaa. Aion toteuttaa tuon kaiken, aivan varmasti. Minun ei myöskään ole hyvä käyttää mustaa väriä. Ja jos Guru sanoo niin, on aika pistää vaatekaappi uusiksi. Jostain syystä minusta tuntuu, että nyt koko elämäni menee uusiksi. Enemmän.

Muutos.

Sain jonkinlaisen oivalluksen. Olen pyöritellyt muutamia ajatuksia mielessäni jo useamman päivän ja tänään kookossoppaa odottaessani asiat valkenivat minulle, ihan siellä pimeässä yössä. Yhtäkkiä ymmärsin miksi asiat eivät tunnu oikeilta. Oivallusta ennen huomasin itsestäni pari omituista seikkaa.

1) Minä olen kömpelö. Matkakumppanini on huomauttanut siitä lähiaikoina (tosin ihan positiiviseen sävyyn). Se oli jonkinlainen pelottava ja vähän nolo tosiasia minulle itselleni huomata. Kun koitin selittää hänelle, mitä kömpelö tarkoittaa oikeasti, todistaakseni etten minä ole sellainen, minä en keksinyt mitään. Joka kerta kun aloitin kuvaamaan kömpelöä ihmistä jollain termeillä, lause jäi kesken koska tajusin, että kappas! Sellainen minä olen. Kaiken lisäksi minä olen kirjoittamassa kirjaa, jonka koko ensimmäinen luku kertoo siitä kuinka kömpelö ja arka ja tunaroiva minä olen. Se on koko kirjan lähtökohta - minunlainen toppahousu uskaltaa ottaa ja lähteä maailmalle selviämään omin avuin. Kirja on hauska ja itseironinen ja täysin totta. Kuinka en siis huomannut, että sellainen kömpelys minä ihan oikeasti olen?

2) Menen nykyään häseen paljon useammin kuin ennen. Ja minä säikähtelen paljon helpommin. Sain vähän aikaa sitten elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen, joka ravisti mieltäni todella vahvasti. Se jätti omituisia tunteita, joita en osaa selittää vieläkään. Ja sen, että nyt kun säikähdän, teen sen huomattavasti voimakkaammin ja siitä palautuminen kestää paljon pidempään. Huomaan myös pelkääväni ihan tavallisissa tilanteissa enemmän kuin aikaisemmin. Ja mitä enemmän olen varuillani tuntuu, että sitä enemmän minä kömpelöin.

Jäin miettimään mistä tämä voisi johtua. Miten minä nyt yhtäkkiä olenkin pelkäävämpi, kuin aikaisemmin. (Jolloin en myöskään ole ollut kovin rohkea.) Tajusin, että kaikki tämä alkoi jo vuosi sitten. Minun elämässä alkoi tapahtua hirvittävän voimakkaita muutoksia, kaikki tuttu katosi ympäriltä. Mystinen muutoksen vuosi, joka ravisutti maapalloa ja koko universumia. Kaikki muuttui. Koko planeetan henkisyyden taso alkaa muuttua. (Näin minulle on siis opetettu ja toistaiseksi se on ollut tutuimmanoloinen selitys sille Maya-intiaanien kalenterille. Maailmanloppu, as we know it.)

Eilen tajusin jotain, mikä selittää tämän kaiken. Minun aistini ovat vahvistuneet. Jostain syystä minä tunnen asioita voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin, paljon voimakkaammin. Minä haistan ja maistan enemmän, mutta erityisesti tunnen ja vaistoan. Mietin monta kertaa monessa tilanteessa, että mistä on kyse. Miksi tuntuu näin oudolta ja miksi menen aivan pois tolaltani ihan pienistä muuttujista? Tarvitsen paljon enemmän aikaa käsitellä asioita. En ymmärtänyt mitä nämä uudet oudot tuntemukset olivat. Viimeiset kaksi kuukautta ovat tuntuneet aivan mahdottomilta.

Luulen, että todellisuudessa asiat ovat olleet koko ajan melko tavallisesti, mutta minä olen vain tuntenut sen kaiken nyt niin paljon voimakkaammin, että hämäännyin. Olin helpottunut kun tajusin, että ei minua vaivaakaan mikään. Kaikki on oikein hyvin. Nämä tuntemukset ovat vain muutos parempaan. Tämä kaikki on ihan OK. Uutta, mutta silti ihan OK. Tajusin myös, etten minä ole edes kömpelö, kun osaan ottaa sen hetken keskittymiseen. Kun tiedostin, että asiat ovat muuttuneet ja siksi asiat ovat muuttuneet, asiat alkoivat muuttua.

Uusi alku uudelle vuodelle.

Hei ja erityisen hyvää vuotta 2013!

En ole kirjoittanut tähän blogiin mitään todella pitkään aikaan. Viimeisen puoli vuotta käynnissä ollut muutosmylläkkä elämässäni on ollut niin voimakas, että harhautin itseni ehkä vähän väärillekin urille. Mutta kaikki tapahtunut on vienyt minua vahvasti eteenpäin. Joskus kompuroiden, mutta kuitenkin. Osittain koska olen saanut aikaan oikeita asioita, mutta myös siksi, että olen oppinut paljon mikä ei ole minulle hyväksi. On yhtäläisen tärkeää epäonnistua. Kesti pitkään ymmärtää tuo. Jokainen meistä on kuullut sanonnan "virheistä oppii", mutta se ei kyllä ole koko totuus. Ei virheistä noin vain sattumalta opi. Pitää myös osata oppia, kaivaa se opetus sieltä virheen sisältä, itse. 

Ensin vaihdoin maata ja muutin Irlantiin. Voin sanoa, että nuo neljä kuukautta olivat aikamoista haastetta. Välillä hyvinkin haastavaa. Mutta yleensä sellainen kasvattaa - tai ainakin se voisi kasvattaa. Oppiminen riippuu aina pelkästään itsestä. Tiesin jo hyvin alkuvaiheessa, että Irlanti ei ollut oikea maa minulle. Dublin ei ollut hyvä kaupunki minulle. Joten halusin ja päätin lähteä pois. Se oli oikea valinta. Koko viime vuosi oli muutoksen vuosi minulle. Kaikki elämässäni muuttui. Ja nyt olen Thaimaassa.

Välillä tunnen itseni irtonaiseksi, kodittomaksi ja kuulumattomaksi. Mutta jaksan silti uskoa, että tällä kaikella on joku suurempi tarkoitus. Tämä on vain sellainen vaihe. Suuria energioita on liikkeellä, joten suurien suuntien tekeminen on nyt erityisen tärkeää. Siksi palasin tämän blogin pariin, henkisen kasvun tielle.